Ile Aux Benitiers

Koska muutama päivä oli ylimääräistä aikaa, niin päätettiin ottaa vielä joku retki testaukseen.

Viime kerrasta viisastuneena yritettiin minimoida epäonnistumisen riskit ja otettiin leppoisa päiväretki Ile Aux Benitiersin saarelle - sisältäen kevyttä chillailua katamaraanilla, ilmaiset juomat, grillisafkaa ja hintakin oli ihan kohtuullinen (about 50€). Ainut mikä tässä enää saattoi mennä pieleen oli sää - ja siinä kohtaa sitten karahtikin paatti kiville.

Reissuun piti ensin lähteä jo tiistaiaamuna ja herättiinkin kello 05 kaikki kamat valmiina ja rasvat ruhoon hinkattuna - mutta retki olikin huonon sään takia peruttu. Auts! Seuraavana aamuna jälleen herätys kello 05 - ja nyt on kuulkaas sellainen juttu, että tästä eteenpäin en nouse vaikka olisi retki kuuhun tai ihmiskunnan pelastusretki toiselle planeetalle! Jos lähtö on tähän aikaan aamusta, niin saa mennä minun puolesta ihan rauhassa.

No, keskiviikkoaamuna retki kuitenkin toteutui ja ilma oli ainakin meidän mestoilla loistava. Ikävä kyllä se ei kerro muun saaren säästä yhtään mitään, sillä täällä Pereyberessä on yleensä aina hyvä ilma. Ehkä tämän saaren kärjissä on aina jotenkin suotuisammat ilmat kuin muualla - tai jotain?

Auto tuli kello 06 jälkeen meidät hakemaan ja tässähän se nyt selvisi miksi pitää lähteä näin aikaisin. Kun kaikki ihmiset oli poimittu kyytiin ja selvitty ruuhkista, niin kello olikin jo melkein yhdeksän - huhhuijaa. Viimein oltiin kuitenkin satamassa, hypättiin katamaraaniin - ja ei kun merille. Hiiohoi.

Ensimmäinen kohde oli delfiinien katselmus ja tämähän oli ihan totaalinen hurlumhei-homma - siis sulaa hulluutta! Onhan delfiini toki ihan kiva eläin, mutta ihan kuin siellä vedessä olisi ollut joku Beatles. Jengi vissiin luulee, että tuomiopäivänä tulee viimeinen kuulustelu jossa kysytään välittömästi: oletko uinut delfiinien kanssa? ...Ai jaahas, et vai? - no sitten alakertaan.

Laskin, että parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 30 venettä seurasi delfiinejä - jengi rynnii, huutaa ihan hurmoksessa ja hyppii liikkuvista veneistä veteen. Mitä ihmettä? Tähän hommaan ei todellakaan lähdetty mukaan, sillä siinä olisi voinut joutua potkurin silpomaksi, jonkun hysteriassa olevan mummon huitomaksi tai kaikesta hulluudesta kilahtaneen delfiinin syömäksi. Sen olen kaiken lisäksi jo reissuillani oppinut, että jos vedessä pyörii paljon eviä, niin on parempi antaa muiden mennä ensin. No, delfiinit on nyt kuitenkin (taas kerran) nähty ja ehkä alan tästä lähtien pyörimään himassa kristallit kaulassa ja kuuntelemaan iltaisin jotain merenalaisia ääniä mp3-soittimelta. Ehkäpä?

Delfiinimestalta purjehdittiin hiljakseen kohti Ile Aux Benitiersiä, ja oikein maistuvaa grillisafkaa pyöräytti äijät veneen perässä grillissä. Kanaa, kalaa, nakkeja ja kruununa grillattua banaania kookoshiutaleilla - varma hitti. Ainut vaan, että vedin ekan banaanin ahneuksissaan kuorineen päivineen ja sitten vasta katsoin että hetkinen - mitäs muut oikein kuorii pois tosta? Se ei ollut silleen ihan niin hyvää...


Ilma oli nyt tällä välin muuttunut totaalisen pilviseksi, mutta onneksi oli sentään avoin baari - ei tässä mitään aurinkoja tarvittu. En tarkoita tällä avoimen baarin hehkuttamisella sitä, että tempaisisin välittömästi hirveät juubaloiset ja konttaisin sitten merenpohjassa juttelemassa mustekaloille - mutta on se kiva ottaa vaikka yksi olut tai limonadi välillä ja huljutella suolavedet kurkusta. Tai kun kerran ranskalaisten kanssa ollaan liikenteessä (kaikki ihmiset on täällä ranskalaisia), niin viinejä voi toki vähän haistella ja maistella - ja olla muka tajuavinaan niistä jotain.

Sää oli siis kehno, mutta varsin miellyttävää oli silti makailla juomat kourassa katamaraanin keulaverkoissa, veneen hiljaa lipuessa kohti saarta. Käytiin pienemmällä veneellä lyhyesti kyllä Benitiersin saarellakin, mutta koska ilma oli surkea ja paikalla oli lähinnä turistikrääsän myyjiä, niin palattiin hyvin äkkiä takaisin katamaraanille hyppimään veneestä mereen - mikä olikin oikein hauskaa toimintaa. Sen verran veden sävyistä pystyi kyllä jo päättelemään, että varmasti on hyvän sään sattuessa todella hieno mesta.

Kun kaikki oli palanneet saarelta, (about kello 15 aikoihin) aloitettiin paluumatka ja tässä ei paljon juomissa pihtailtu. Rommikolaa, rommimehua, rommivettä - kaikkeen tuli rommia sekaan. Vielä 10 sekuntia ennen laituria äijät kaatelee juomia ja tästä on pakko antaa pisteitä. Yleensä näillä retkillä koitetaan aina pihtailla ja säästellä tavaraa - mutta tässä ei.

Okei, se oli siinä se. Pari tuntia vedettiin ruuhkan läpi Pereybereen ja kaupan kautta kämpille. Ihan kiva päivä, vaikka säät ei suosineetkaan ja tämä delfiinijahti meni minulta hiukan ohi. Nyt on kyllä sellaiset rommit ja rammit elimistössä, että hyvää yötä Hanna ja lapset, sanoi mummo kun kookos päähän putosi.

Nyt aletaan jo valmistautumaan pikku hiljaa vuoden vaihtumiseen.

Port Louis

Tälle päivälle testiin kolmen kopla: Cap Malheureux, Port Louis ja Wang Thai-ravintola.

Aamulla (kello 12 on minulle aamu täällä) aloitettiin pienet Tapaninpäivä ajelut ja köröteltiin bussilla tästä hiukan pohjoiseen tsekkaamaan Cap Malheureuxin kirkko. Hyvin vaatimaton tämä kirkko sinänsä, mutta hienolla paikalla ja ihan tsekkaamisen arvoinen - ainakin jos majailet jossain pohjoisosissa saarta. Hetken ihmettelyn jälkeen jyrättiin samaa reittiä takaisinpäin, ja suunta Mauritiuksen pääkaupunkiin Port Louisiin.

"Linja-autossa ompi tunnelmaa"


Totta mooses! Suoraan sanottuna kyllä aikamoisia virityksiä nämä bussit ja jotain niiden iästä voi jo päätellä siitäkin, että yhden kyljessä on koko bussin kokoinen mainos: Fly PanAm. Sisällä on myös vanhat kunnon rahastajat, eli suoraan vaan istumaan ja vyölaukkumies tulee sitten myöhemmin perimään velat. Okei, bussit on mitä on, mutta eipähän tule ainakaan kalliiksi tämä kruisailu: Matka aika Pereyberestä Port Louisiin oli noin tunti ja hinta 32 rupiaa (0,85€). Pihtari hoitaa homman...

Port Louis

Port Louis on siis Mauritiuksen pääkaupunki, asukkaita 155 700 ja jonkinlainen kaoottinen yhdistelmä intialaista, afrikkalaista, kreolilaista, kiinalaista ja tiesminkälaista meininkiä. Sinänsä ihan hauska kokemus näin upeiden rantamaisemien kontrastiksi - siis hetken aikaa hauska kokemus.

Jengiä, markkinahumua, meteliä, likaa ja törkyä siis riittää ja loppupäivästä alkoi olemaan mitta todella täynnä ja kurkku huusi neliäänisesti hoosiannaa. Hiukan vielä elohopeaa elimistöön, niin olisin muuttunut jumankeuta kuumemittariksi tai joksikin.

Port Louis on täynnä pieniä labyrinttimaisia kujia ja kaikenlaista totista torvensoittajaa ja yksikätistä rosvoa notkuu kaduilla - mutta päiväsaikaan kuitenkin ilmeisen turvallinen kaupunki. Yöelämää onkin sitten ihan turha etsiä - nimittäin about koko kaupunki tyhjenee illaksi ja ainoa elämä on narkkarit jotka jää puistoihin pyörimään ja trippailemaan. Päiväretkikohteena kannattaa ottaa siis tämä mesta. Hiukan jopa New Orleans tuli joltain osin mieleen, mutta ikävän rapistuneessa kunnossa on kaikki vanhat talot täällä.

Okei, jos jotain kopiovaatteita tai muuta roinaa halvalla halajat, niin sitten olet oikeilla jäljillä - sitä nimittäin löytyy ja paljon! Oikein vanhanliiton kauppahalli löytyy myös ja tietysti China Town - josta saa ainakin näin uuden vuoden alla hommattua oikein kunnon papatit ja jysärit. Hiukan alkoi jo vanhan kinuskipommittajan suu napsaamaan, että verestäisikö pikkuisen muistoja tänä uutena vuonna?


Bussiasema on myös aivan uskomaton kaaos ja kymmeniä busseja lähtee mistä lähtee - ja jotenkin vaan on yritettävä löytää oikea? Onneksi täällä on näitä ihme äijiä ja säätäjiä, jotka kolikon antamalla kiidättää sinut oikealle bussille ja työntää ovesta sisään - joten ongelma on sillä ratkaistu. Problem solved.

Sitten vielä loppuun ravintolatesti.

Käytiin nimittäin syömässä Pereyberen ehkä parhaassa ravintolassa: Wang Thaissa. Hieno sisustus, miellyttävä tunnelma - ja ennen kaikkea loistava ja kohtuuhintainen ruoka! Esimerkiksi meidän annos maksoi about 6,50€ ja saatiin vielä ilmaiset alkupalat ja omistajan kyselyt, että onhan kaikki nyt varmasti hyvää? Whaaat?! Suosittelen todella lämpimästi!

Kohisten kohti uutta vuotta mennään - mutta katsotaan nyt vielä jotain muuta sitä ennen...

Varpunen jouluaamuna

Vähän niin kuin joulua pukkais vissiin?

Vanhalla kissavainaalla oli aina toivomus (joka hyvin usein myös toteutui): varpunen jouluaamuna. Minulla se voisi olla lepakko jouluaamuna, mutta ei nyt tähän hätään löydetty sellaista mistään.

Viime joulu oltiin ihan suomessa hajoilemassa, sitä edellinen Carp-saarella (Palau) ja nyt täällä Mauritiuksella - eli vuoroin vieraissa. Mikäli uskomme Maya-intiaaneja, niin ensi vuoden joulusuunnitelmilla ei silleen ole kauhean kovaa kiirettä.



Jouluaaton aamu valkeni täällä aurinkoisena ja pehmeän lämpimänä  - niin kuin kaikki muutkin aamut. Mitä valkeaan jouluun tulee niin vaikka ei ehkä hiihtämään päästäkkään, niin kyllä täällä takuulla valkeampi joulu on kuin etelä-suomessa.

Hyvin miellyttävä ilma siis ja nämä kirkkaat oranssit puut tuo vielä kivaa värikästä tunnelmaa mukaan. Tämä puu on muuten nimeltään Flame Tree (liekehtivä puu) ja kukkii näin joulukuussa. Mauritiuksen lipussa punainen väri edustaa juurikin tätä puuta. Muutkin kasvit on ilmeisesti näin joulukuussa (keskikesä) rehevimmillään ja todellakin voin suositella tätä ajankohtaa reissulle - siis muuten kuin hintojen osalta.

Joulukoristeluja on hienosti laiteltu kauppoihin ja rannallekin tuli hiekkapukki - mikä oli varsin hieno idea. Eikä se näytä paikallisia muslimejakaan häiritsevän, vaan käyvät pukin lähellä hoitamassa omat menonsa ja menevät sen jälkeen uimaan. Hyvässä harmoniassa tuntuisi olevan täällä nämä uskonnot keskenään.

Haettiin aamulla hedelmäkiskalta tuoreet hedelmät ja marketista muut joulusärpimet. En tiedä onko täälläkin sähkönkulutus kovalla volyymilla näin jouluna, mutta kolme kertaa pimeni koko kauppa totaalisesti. Kaikille tissuttelijoille tiedoksi muuten, että Eteläafrikkalainen punaviini maksoi 4€/pullo. Ei paha.

Tämän vuotinen joulumenu banaaninlehdille aseteltuna on siis seuraavanlainen:

Miekkakalaa, graavilohta, salaattia, patonkia, kookosta, ananasta, mangoa, banaania, punaviiniä, joulusuklaata ja toki paikallista olutta (Blue Marlin). Jälkiruoaksi löytyy vielä kookossuklaajäätelöäkin. Oujea!


Aivan loistava jouluateria ja ei hirveästi tule mitään laatikkoja, sianihraa ja lipeäkaloja ikävä - jätän ne ilomielin muille. Pakko sanoa, että savustettuun miekkakalaan jäin jo seyshelleillä koukkuun ja nyt olen viimeistään ihan myyty. Yksi parhaita kaloja mitä voi ikinä mistään löytää. Ainut vaan, että jos se on joku uhanalainen laji niin palan kyllä ikuisissa kadotuksen liekeissä! Olen varmaan jo hävittänyt ainakin yhden kokonaisen kalan tältä pallolta.

Mutta joulun hyvänä tekona vietiin ruokajämät puiston dogeille ja ehkä näin hiukan hyvitettiin karmeita syntejämme. Ja teille, joille on ihan sama vaikka ihminen kuolisi nälkään katuojaan kunhan koiralle ei vaan anna suklaata, niin  tiedoksi, että ainoastaan koiran ruoansulatukselle toimivia ruokia annettiin - ei närästä, pieretä tai tule kariesta hampaisiin! Joo, nämä on pääasiallisesti ihan kilttejä koiria, mutta jos jätät jotain vartioimatta niin heti lähtee. Katjan sandaali meinasi lähteä jo kerran - ja olen myös todistanut kuinka kokonaisia pusseja ja kasseja lähtee dogien matkaan. Eli, jos jotain täällä häviää niin ei kannata heti alkaa syyttämään ihmisvarkaita.

Tällä hetkellä on aivan mieletön rakettien räiske ja musiikki pauhaa joka tuutista. Täällä ei ilmeisesti hirveästi "hiljennytä" joulun viettoon vaan otetaan kaikki ilo irti. Minun puolesta antaa paukkua vaan - party on!

Nyt kuitenkin hyvää joulua kaikille! Älkää hyvät ihmiset stressatko turhista ja nauttikaa vapaista.  Minä ainakin nautin ja lähden kohta uimaan!

Paluu Mauritiukselle

Tänä aamuna kun heräsin niin merkkivalo syttyi ja tuli ilmoitus, että elimistönne on nyt sisäänajettu, öljyt vaihdettu ja kaikki systeemit hienosäädetty - ei kun hanaa!

Nyt olikin sellainen matkustusdraivi päällä, että olisin vetänyt vaikka viidakon läpi! Ikävä kyllä tämä draivi päättyi siihen, että koko päivä oli pelkkää istumista istumisen perään. Se on kuitenkin ihan totta, että elimistö sopeutuu noin kahdessa viikossa uusiin olotilohin - ja sen jälkeen kertalaakilla suomen talveen palaaminen on hirvittävistä hirvittävin kokemus. Ei silti hätää - me ollaan nyt palaamassa siis Mauritiukselle eikä minnekään suomeen.

Eilen oli vielä aivan mahtava viimeinen päivä Seyshelleillä ja jos nyt jotain kiinnostaa niin meidän viimeisen päivän kohteeksi valittiin: Anse L'islette - jota suosittelen edelleen todella lämpimästi. Miekkakalapizzan huitaisin vielä viimeiseksi ateriaksi ja viimeiset auringonlaskut käytiin katsomassa Anse Intendancella. That's all folks.

Mitä kokonaisuudessaan Seyshelleihin tulee, niin voi perskules sentään, että oli hienoa! Hyvin vaikea lähteä vertaamaan mihinkään muuhun, koska niin erilaisia kuitenkin kaikki paikat on. Ehkä reissun lopuksi hiukan vertailen sitten? Maisemiltaan kuitenkin kirkkaasti maailman upeimpien paikkojen kärkikahinoissa - ja onhan tämä suomesta käsin ehkä helppopääsyisin paratiisi. Sellainen Tyynenmeren "ajat pysäyttävä" -tunnelma hiukan puuttui, mutta johtui varmasti hyvin pitkälti siitä ettei olla tyynellämerellä. Daaaa...

Turvallisuuspuoli hiukan huolestutti, mutta ei meillä loppujen lopuksi ollut mitään ongelmaa missään tilanteessa ja Helsinki säilytti edelleen ansaitun tittelinsä ainoana paikkana maailmassa missä minut on ryöstetty. Seyshellien isoin ongelma on kohtuuttomat hinnat ja älytön rakentaminen, jolle pitäisi laittaa stoppi tähän paikkaan. Isot hotelliketjut menkööt muualle ahnehtimasta ja tuhoamasta paikkoja. Kohtuuttomilla hinnoilla tarkoitan about suomen hintatasoa, joka onkin kaiken kohtuuttomuuden ja ahneuden huipentuma. Mutta kuten näkyy, niin täysin mahdollista tänne on tulla vaikka et mikään hillokuningas olisikaan. Pidän hyvin todennäköisenä, että tullaan vielä uudestaankin. Ehdottomasti napsautan tästä Turkoosien vesien tulkin virallisen hyväksynnän - ja sitä ei millekään huonoille paikoille tipu. Naps.

Aamulla kello 9 lähdettiin ajelemaan kohti lentokenttää ja autokin saatiin palautettua pienen sekoilun ja pyörimisen jälkeen. Lento oli ajallaan, ilma loistava ja kaikki rullasi tänään kuin telaketjuilla. Yllättävää oli terminaalin ruuduista nähty uutinen Kim Jong-illin kuolemasta ja hiukan herättää jännitystä, että mitenköhän siellä nyt tilanne kehittyy. Huonompaan vai parempaan?

Mauritiukselle laskeuduttiin kello 15 aikoihin ja siihen se telaketjuilla rullaaminen sitten tyssäsi - ei hyvää päivää sentään! Tämä Mauritiuksen maahantulo on kyllä älyttömin homma ikinä ja siinä menee ikä ja terveys kaikki samassa paketissa. Yritin ottaa aikaa, että kuinka kauan yhdellä ihmisellä tiskillä menee, mutta luovuin epätoivoissani siitäkin yrityksestä. Siis Pohjois-Koreaankin pääset helpommin sisään kuin tänne. Ihan pelkkää nipotusta koko homma ja katsot vaan jonkun ison hotellin tiedot ja kirjoitat ne siihen lappuun - se siitä. Ei minullakaan ollut kaikkia varauksia tehty ja läpi meni, että heilahti. Uusi terminaali on kuitenkin parhaillaan rakenteilla ja sitten toivottavasti helpottaa tuo tilanne? Tästä napsahtaa kuitenkin "uskomattomat urpoilut" leima. Naps.

Tällä kertaa otin majoitukseksi ihan paikallisen äijän vuokraaman kämpän ja nyt ainakin jää rahat totaalisesti tänne saarelle, mistä olen hyvin tyytyväinen. Hänen lähettämä kuski oli meitä kentällä vastassa ja lähdettiin jyräämään toinen puoli rutussa olevalla autolla kohti Pereyberen kylää - best of 90's eurodance hittien raikuessa 110db volyymilla pitkin maanteitä.

Ja nyt valkeni viimein se seikka, että täällä Mauritiuksella on oikeasti jumankauta 1,3 miljoonaa ihmistä! Huh huh! Ruuhkat oli pääkaupunkia lähestyttäessä aika psykedeeliset ja eihän tässä edetty yhtään mihinkään. Matkaan kentältä pohjoiseen (about 50km) meni selvästi kauemmin kuin lentooon seyshelleiltä - ja siinä ehti vetää koko Dj Bobon tuotannon komeasti läpi.

Okei, kämppä on hintaansa nähden todella hyvä - vaikka sisällä vähintään 50 astetta lämmintä onkin ja hyvin oranssinen on olotila. Tekee mieli appelsiineja koko ajan. Makuuhuoneessa on ilmastointi kyllä ja nyt on hyvin lähellä etten joudu käyttämään sitä - yleensä yritän pärjäillä mahdollisimman paljon ilman.

Mitä tähän Pereybereen tulee, niin koska minulla on tapana aina pamauttaa suoraan heti tunnelmat, niin tässä tulee: Tämä Grand Baie ja pienempi backpacker serkkunsa Pereybere on sellaisia turistirysiä ettei kenenkään tervejärkisen kannata näihin vaivautua. Jos istut ja kärsit lentokoneessa 13 tuntia, niin älä nyt ihmeessä tällaiseen paikkaan tule. Ehkä Thaimaan Krabi - tai joku vastaava tulee mieleen tästä paikasta.

Käytiin rannalla kääntymässä ja siellä oli bananaboat-äijä, kebab-äijä, ananas-äijä, koru-äijä ja ties mikä hanurinvinguttaja-äijä tarjoamassa jotain ja rantakin on kovin vaatimaton verrattuna esim. Blue Bayhin. Ainut pointti tulla näihin mestoihin on, että jos saat superhalvalla täältä majoituksen (niin kuin me nyt) niin voit säästyneillä rahoilla tehdä sitten omia retkiä ympäri saarta. Omaan tilanteeseen - varsinkin kun tämä sisältää joulun ja uuden vuoden - olen hyvin tyytyväinen. Jouluna ja uutena vuotena hinnat on yleensä vähintään kaksinkertaiset, mutta onneksi tämän kämpän omistaja ei taida jouluja viettää - eikä täten ole vielä keksinyt tätä joulumarkkinoiden ja hyväsydämisyyden ilosanomaa. Hyvä!

Vaikka tossa jo hiukan dissasin tuota Pereyberen päärantaa, niin jos tätä tietä (royal road) lähtee kävelemään kohti pohjoista ja livahtaa jostain kohtaa talojen välistä rannalle, niin voi pienellä etsinnällä kyllä löytää jopa varsin rauhallisia ja todella upeita mestoja (kuvissa). Käveleminen on muutenkin mukavaa puuhaa täällä Mauritiuksella (kunhan varoo autoja), koska puut ja kasvit tarjoaa sellaisen väritulituksen verkkokalvoille, että päätä huimaa!

Onneksi tässä meidän kämpän vieressä on iso marketti, josta saadaan safkat halvalla ostettua ja säästettyä siinäkin pitkä penni. Paitsi, että kassat on aina ihan pihalla ja kerran yrittivät vetää kuusinkertaisen hinnan vedestä. Haukkana saa siis olla kuittien kanssa. Jos haluat olla todellinen pihtari, niin kaupan pihalla on avoin wifi-verkko - eli pummaa sieltä. Iltauinteja ollaan tässä alettu harrastamaan ja se onkin varsin miellyttävää, kunhan ei häiritse paikallisen, runsaslukuisen koiramafian toimintaa.

Otetaan tähän nyt muutama hinta taas konvertoituna euroiksi: mehu 1L 1€, olut 0,33l 0,65€, coca-cola 0,33l 0,55€, maito 1L 1€, vesi 6x1,5l 2,20€. Eli reilusti halvempaa kuin Seyshelleillä, mutta ei nyt mitään superhalpaa kuitenkaan.  

Puhelimeen ostin jonkun Emtel pre-paid liittymän ja sitten rapsuttelin ja ripsuttelin jotain helvatin kuponkeja ja päätäni, että miten tämän saa oikein toimimaan? Melkoinen operaatio ja vaati kaksi nettikahvilakeikkaa, mutta nyt on läppäri puhelimen välityksellä verkossa kiinni ja hyvin laulaa.

Ei mitään kummempaa ja jouluisella mielellä jäädään odottamaan pukin tuloa. Hyvin menee, mutta menkööt! Katsotaan pian taas lisää.

Viimeinen ajopäivä

Vielä yksi surmanajopäivä ja sitten se on minun osalta siinä - vetäydyn radoilta voittajana. Viimeisen päivän aion todellakin vaan chillailla parhaaksi todetuissa mestoissa, enkä kaahata henkeni kaupalla ympäri saarta. Nuff said.

Lähdettiin siis aamulla tuttuun tapaan jyräämään kohti pohjoista, mutta käytiin kuitenkin ensin kaupassa täyttämässä jääkaappia. Tässä muutama hinta konvertoituna euroiksi: vesi 0,75L 0,50€, guava mehu 1L 1,70€, SeyBrew olut 0,285L 1,15 €, perunlastupötkö 1,85€, juusto 200g 2€ ...eli hinnat kuin kotisuomen riistomarketeissa.

Tämä meidän lähikauppa ei tosin ole mikään k-supermarket vaan jumankeuta pelkkä reikä seinässä. Sisällä istuskelee jotain tosi hämyisiä äijiä turisemassa keskenään ja välillä käyvät ulkona vetämässä tynnyristä palmupontikkaa. Tunnelma on hitusen - tai ehkä vähän enemmänkin friikahtava. Ollaankin siirrytty käyttämään kylän keskustassa olevaa kauppaa.

Kauppareissun jälkeen aloitettiin päivän road trip ja löydettiinkin pian saaren länsirannikolta taas muutama överihieno paikka. Noin 50 metriä Jardin des palmes hotellin jälkeen (etelästä tultaessa) löytyy sellainen trooppinen unelmamesta, että unissaankaan ei ole niin hienoa. Tätä mestaa ei ole merkitty mihinkään karttaan eikä opaskirjaan, mutta nyt tiedät mistä se löytyy - jos tulee tänne suuntaan asiaa. Lonely Planet kirjan suuresti hehkuttaman, läheisen Anse Louis rannan voit suoraan vaikka ohittaa tämän jälkeen. Pysähdyttiin kyllä sielläkin ja nähtiin joku stara rannalla brassailemassa - ei vaan tiedetä kuka? Tämä Anse Lous on ilmeisesti joku todellinen staramesta, koska lähtiessä huomattiin kuinka joku turvamies kyttäsi rannan sivussa. Ihan kivoja kämppiä kyllä vuoren rinteessä.

Seuraavaksi lähdettiin ylittämään vuoria, mutta ajettiin ensin vahingossa pieleen ja löydettiin ihan säkällä toinen paratiisimesta: Anse L'islette. Nyt oli todellakin onni onnettomuudessa!  Anse L'islettellä parhaalle rannalle päästäkseen täytyy kyllä hiukan nähdä vaivaa (ai kamala) ja kahlata - tai uida lahden yli. Elämä on valintoja: kaiva sinä autoasi lumesta, minä kahlaan rannalle.

Laguunissa lämpimässä vedessä kahlatessa oli kuin jossain unessa jonka ei toivoisi ikinä loppuvan. Kevyesti yksi hienompia paikkoja missä olen ikinä ollut ja siis hjukolauta nyt tallailtiin jo paratiisin porteilla! Tässä kohtaa olisi toki hailla pelipaikka ja mahdollisuus tasata tilejä, mutta ei ehkä uskalla näin matalaan veteen kuitenkaan? ...Pelkurimainen kala kun on.


Vuoret ylitettiin tänään pohjoisimmasta mahdollisesta ylityspaikasta ja tämä olikin selkeästi hienoin reitti. Ihan mielettömän upeat maisemat tien kaarrellessa viidakossa pitkin vuoren sivua. Suosittelen ehdottomasti käyttämään tätä reittiä. Hyundaikin jaksoi taas moottori punaisena ulvoen nousta mäen ylös asti.

Ylhäällä oli myös teeplantaasi, jossa käytiin hiukan tarkastamassa satoa ja juomassa pannullinen paikallista. Hinta: 3,5€/pannu. On muuten varsin hyvä tee tämä citronella ja muutama pakkaus piti ostaa kotiinkin vietäväksi. Hinta: 3€/bägi. Seuraava jarrutus vedettiin hienolla katselupaikalla (Mission ruins), jossa on myös vanhan englantilaisen lähetyssaarnaajamestan rauniot. Sen verran selkäpiitä karmivan oloinen paikka, että olin jo kääntymässä takaisin kunnes huomattiin että paikalla oli poliisi valvomassa. Ilmeisesti jotain ongelmia on täälläkin ollut? Yllättävä hyökkäys tulikin pian: nimittäin pari rabieskilareissa olevaa häirikkodogia oli yhdessä mutkassa tienvarsiväijytyksessä ja yritti käydä tosissaan auton kimppuun. Juoksivat vielä pitkään perässäkin - huh!

Täysin yllättäen myös kameran muistikortti veti raivokohtauksen ja päätti väkivaltaisesti päivänsä, joten kaikki kuvat ylhäältä vuorelta katosi bittiavaruuteen. Täytyy koittaa himassa vielä pelastaa niitä, mutta huonolta näyttää. Tämä oli nyt toinen kerta minulla kun muistikortti hajoaa, eli kannattaa vetää backupit todella usein. Yhden kortin sain pelastettua aikoinaan formatoimalla koko homman ja sen jälkeen palautusohjelmalla skannaamalla tiedostoja - mutta tämä ei nyt anna edes formatoida perkule sentään.

Vuorten ylityksen jälkeen ajettiin Beau Vallonin turistirysän (jossa melkein kaikki hotellit sijaitsee) kautta lenkki aivan pohjoiskärjen ympäri - ja nyt on melkein joka ikinen tie täällä kruisailtu läpi. Mielettömän hienoja maisemia joka päivä, ja olen tyytyväinen että vuokrattiin auto - mutta tätä ajamista itsessään ei tule ikävä. Ennemmin tai myöhemmin olisi joku onnettomuus sattunut - se on 100 prosenttisen varma juttu.

Auringonlaskuun asti oltiin "meidän kylän" Anse Royal rannassa ja tänään olikin yllättävän paljon väkeä liikenteessä. Paikalliset näköjään vetää parhaat niskaan ja tulee lauantai-iltaisin tänne rannalle ottamaan muutaman ölgerssonin, huudattamaan ghettoblastereista reggaeta ja tapaamaan ihmisiä. Toimii.

Nyt näkemiin ja kuulemiin päiväksi - huomisesta otan kyllä kaiken irti. Paratiisin viimeinen päivä on varattu täydelliseen chilutteluun!

Grilled bat

Tänään luvassa kaikille kulinarsisteille ja ruokamässäilijöille hyvä päivitys! Mutta aloitetaan kuitenkin aamusta...

Kotona aina heittelen öisin tyynyt pitkin seiniä, mutta täällä jostain syystä revin moskiittoverkon huut helvattiin. Hiukan huonompi juttu, mutta onneksi täällä ei ilmeisesti ole malariaa kuitenkaan liikenteessä.

Jatkettiin aamulla meidän saarikierrosta ajamalla aivan saaren eteläkärkeen, melkein Police Baylle asti. Loppumatkasta tie alkoi kuitenkin mennä sen verran huonoksi, että oli pakko kääntyä takaisin - nimittäin tämä meidän Hyundai ei todellakaan ole mikään maastoauto.

Uiminen ja auringonottaminen oli tälle päivälle myös pois laskuista, koska eilen luonnonaltaassa kelluessa kärähti olkapäät aika ikävästi. Tyydyttiin tänään siis vaan ihailemaan varjosta käsin maisemia. En edes mainitse enää kuinka hienoja rannat on - huonoa rantaa ei täältä edes voi löytää.


Etelästä lähdettiin suuntaamaan jälleen kohti pohjoista ja tsekkaamaan paikkoja joita mahdollisesti eilen missattiin. Ainakin Anse Intendancella (paras auringonlaskumesta) käytiin ja Takamaka beachillä, josta löydettin pusikosta kiva kissanpentu, jonka kanssa leikiteltiin hetkinen.


Lonely Planetin opaskirja mainitsi hienosta rannasta (Petite Anse) joka sijaitsee nykyisellään erään ökyhotellin alapuolella (perhana), mutta sinne piti päästä ovelasti kiertämällä alakautta - vaan eipäs enää pääsekkään. Tien päähän on laitettu joku äijä nälkäpalkalla seisomaan ja kyltti väittää: rakennustyömaa - ei pääsyä. Aika ovela veto ja näin saa ökyilijät ja starat grillata persuuksiaan rauhassa, ilman, että kaiken maailman tyhjätaskut pyörii häiritsemässä. Muutenkin on aika karmeaa, että näitä megahotelleja rakennetaan kaikista hienoimpiin paikkoihin ja tuhotaan samalla kaikki luonto tieltä. No, näin se vaan menee.

Koska pääsy Petite Anse-rannalle törkeästi evättiin, niin lasketeltiin sitten alas jyrkkää mäkeä läheiselle Anse Soleil-rannalle. Ihmeteltiin biitsillä hetkinen, jonka jälkeen päätettiin ottaa päivän ruokailu hienolla paikalla sijaitsevalla Anse Soleil Cafessa - ja tämä ei kuulkaas olekkaan mikään Strindbergi tämä. Paikan ruokalistaa vilkaisemalla selvisi, että tässähän onkin nyt oikein todellisen kulinaristin mesta! Oujes! Listalla oli muun muassa haita ja lepakkoa, joten nämähän oli ilman muuta otettava välittömästi testiin. Katja olisi mielummin ottanut lepakkoa curryversiona, mutta ei mitään curryja, vaan kunnon grillattu nahkahiiri ketarat ojossa ja rintalasta auki pöytään. Haita olen syönyt ennenkin ja se on loistavaa, mutta täällä varsinkin maistui - ihan näin kostomielessä erityisen maukkaalta. Hai vs Hans 0-1!

Grillattu lepakko saapui seuraavaksi pöytään ja hiukan alkoi muiden ruokailijoiden päät kääntyilemään. Tuoksahdus oli hiukan vesisateessa olleen koiran oloinen, mutta maku ei yhtään hullumpi: yhdistelmä kanaa, kalaa, poroa, koiraa, rottaa ja jotain tuntematonta. Yllättävän lihaisa elukka, mutta hyvin ilkeitä pieniä luita seassa. Hiukan olin maistavinani jotain hienostunutta hedelmän vivahdetta ja ehkä tämä liitokoira oli vetänyt viimeiseksi ateriakseen mangoa tai jotain? Okei, hiukan sitkeähköä joltain osin, mutta loppujen lopuksi ei hullumpaa. Ajattelinkin, että tämän vuoden joulupöydässä korvataan kalkkunat lepakolla, mutta Katja on ehkä toista mieltä tästä ideasta. Tuliko tämänpäiväinen ateria rabieksella vai ilman jää nähtäväksi?



Vatsat lepakkoa ja haita täynnä jatkettiin matkaa kohti pohjoista ja ylitettiin vuoret tänään hiukan pohjoisemmasta kohdasta kuin eilen. Melkoinen vuori oli noustavana ja hyundain moottori huusi kuin viimestä päivää - mutta jaksoi kuin jaksoikin lopulta ylös asti. Maisemat alas Victoriaan oli todella komeita. Paateista päätellen ei mitään ihan pikkustaroja ole tuolla asuinalueella.

Vuorilta laskeuduttiin saaren itäpuolelle ja siis suoraan pääkaupunki Victorian keskustaan. Tehtiin pieni kävely Victoriassa ja löydettiin jopa nettikahvila, joka oli vielä 10-minuuttia auki - ja nyt selvisi pikaisella googletuksella tietoa tästä Seyshellien turvallisuuspuolesta. Täällä on ilmeisesti joku mieletön metamfetamiini "epidemia" meneillään ja turisteja pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta. No nyt alkoi selviämään homma ja ei näköjään olekkaan mistään somalimerirosvoista kysymys. Narkkarit täällä pyörii ja pöllii varmasti kaiken minkä voi rahaksi muuttaa - mikä on hiukan huonompi juttu! Syvimmät pahoitteluni siis somalimerirosvoille jos luette tätä.



Victoriasta ajeltiin takaisin kämpille about 30 minuutissa ja päätettiin päivä omalla terassilla nauttimalla muutama paikallinen Seybrew olut ja ei niin paikallista vihreää teetä. Tämä Seybrew toimii varsin hyvin näin lepakon ja hain jälkimakujen kanssa yhteen. Suosittelen.

Kiva päivä ja hienoja uusia kulinaristisia elämyksiä.

Auton vuokraus

Tälle päivälle oli ohjelmassa operaatio autonvuokraus.

Ajattelin ensin, että en ikimaailmassa aja täällä metriäkään, mutta kyllä se nyt vaan on pakko - jos nimittäin aikoo jotain nähdä. Kysyin kyllä skoottereitakin, mutta niitä ei jostain syystä täällä oikein ole tarjolla. Ajaminen Seyshelleillä tapahtuu siis vasemmalla puolella tietä ja pelivaraa on muutama sentti vastaantulijan ja rotkon reunan välillä. Turvallista matkaa...

Kämpän omistaja hoiti nämä tilaushommat ja auto toimitettiin tänne ylös asti - joten varsin kätevästi meni se puoli. Hinta on 39€/päivä ja voidaan lopuksi palauttaa auto lentokentälle ...tai jättää jonnekin kentän päähän - en tajua? No, onneksi on sentään automaattivaihteinen auto. Kansainvälistä ajokorttia ei nyt tällä kertaa sattunut mukaan, mutta ei täällä sellaiset näytä paljon kiinnostavankaan. Vuokrauspaikan äijä antoi vielä pienen lapun mukaan, joka voidaan toimittaa Mauritiukselle (jollekin hänen sukulaiselleen) ja saadaan kuulemma ravintolasta samalla hyvään hintaan ateriat. Heh, nämä on nyt näitä taas, mutta olen kyllä sen verran hullu, että kokeilen jos satutaan paikalle.

No lähdettiin kello 11 aikoihin kaahaamaan etelään johtavaa tietä ja vetelin aina jarrua jonkun hienon mestan osuessa kohdalle. Ja jarruthan savusi jatkuvasti koska hienoja paikkoja täällä todellakin riittää. Päädyttiin lopulta saaren länsipuolelle, josta jatkettiin hitaasti kohti Pohjoista.

Ja nyt haluan jakaa tässä sellaisen piilotetun timantin, että voi hyvät ystävät sentään. Nimittäin Anse Gaulettes-rannan pohjoispäässä (kallioiden luona) on sellainen maanpäällinen paratiisi, että meinasi vanhalla tropiikkijyrälläkin loppua ilma palkeista. Ja tätä mestaa ei mikään opaskirja edes kerro. Siis aivan törkeän hienot maisemat, mahtava uimapaikka ja kaiken huippuna luonnon muovaama uima-allas, jossa voi istuskella samalla kun kalat ui ympärillä. Badabing! Aivan uskomaton mesta! Monta tuntia tuli vaan istuskeltua luonnonporeissa ja ihmeteltyä miten hienoja paikkoja tästä maailmasta voikaan löytyä.

Jatkettiin lopulta kuitenkin retkeä ajamalla tietä edelleen ylöspäin kohti pohjoista, ja saaren puolivälissä vedettiin käännös vuorten yli takaisin saaren itäpuolelle. Päivän toinen uskomattoman hieno paikka löytyi aivan Anse Royale rannan pohjoispäässä. Ei paha!

Syömässä käytiin jälleen loistavaksi havaitussa Kaz Creolessa ja sen jälkeen tankkaamassa auton tankki täyteen gasoliinoa. Bensa maksoi 1,20€/litra, eli yllättäen melko halpaa. Paksi vielä täyteen juomia ja ei kun takaisin ylös kämpille sulattelemaan päivän antia.

Todella mahtava päivä ja entistä vakuuttuneemmaksi tulin tämän Mahen upeudesta.


Nyt kuitenkin tämä turvallisuuspuoli edelleen hiukan mietityttää. Kämpän omistajakin pyörii ja rymyää kaiken yötä lampun kanssa ympäri pusikoita, enkä tiedä mitä hän sieltä oikein etsii? Jotain ihmeellistä täällä täytyy olla?

Huomenna taas uudet kujeet...

Praslin & La Digue

Tänään siis retki Praslinin ja La Diguen saarille. Ja sanon heti suoraan alkuun, että ei mennyt niin kuin Strömssössä tämä homma.

Aamulla siis herätys kello 05 (mikä ihmeen loma tämä muka on) ja pienen aamupalan (perunalastuja ja pari banaanikeksiä - mikä ihmeen aamiainen tämä muka on?) kautta alas odottelemaan kyytiä satamaan. Kyyti tulikin ihan ajoissa ja ajettiin muutaman muun ihmisen poimimisen jälkeen Mahen satamaan. So far so good.

Matka-aika katamaraanilla Praslinin saarelle oli noin tunti, jossa samantien vaihto toiseen veneeseen ja siitä noin 15 minuuttia prujautus La Diguelle. Merenkäynti oli sitten sitä luokkaa, että suosittelen inkivääripitoista aamupalaa tai suoraan jotain meripahoinvointipillereitä.

La Diguen satamassa hypättiin koko retkue härkävankkureihin ja tämähän oli sinänsä kyllä hyvää ja hauskaa ekomatkustusta, mutta hiukan alkoi rankalta turistimeiningiltä kalskahtamaan. Joku 20 minuuttia köpöteltiin vankkureissa pitkin La Diguen teitä ja maisemat täällä oli hyvin erilaiset kuin Mahen puolella - itseasiassa kuin eri planeetalla. Luulin, että tullaan pienemmälle saarelle näkemään aidompaa meininkiä, mutta täällähän oli huomattavasti kiillotellumpaa ja turistisoituneempaa kuin meidän seuduilla. Tultiin näköjään aidosta paikasta johonkin turistirysään ja jotenkin ihan väärin meni nyt tämä. Opaskirja väittää ihan toisin, mutta minä sanon nyt oman mielipiteen. Ekomatkailun kannalta tämä La Digue on kuitenkin hyvä paikka, koska fillarilla voi vedellä paikasta toiseen - mikä ei Mahella tule kysymykseenkään.


Ensimmäinen stoppi oli joku vanha kookosplantaasi - nykyisellään lähinnä turistipyydys, mutta tulipahan nyt nähtyä miten kookoksista saadaan öljyä ja muuta tavaraa jalostettua. En kuitenkaan ostanut mitään. Lähistöllä oli myös mielettömän kokoisia jättiläiskilpikonnia, joita oli kyllä ihan kiva katsella.


Seuraava pysähdys oli meidän vesi kielellä odottama ja maailman hienoimpien rantojen listalla oleva Anse sourge d'argent - mutta kuinka ollakkaan juuri kun päästään rannalle, niin aivan älytön trooppinen sadekuuro iski suoraan päälle. Aaargh! Tämähän oli kuin olisi heitetty miss universum voittajan naamaan joku mutavelli ja sanottu, että kuvaa siitä nyt sitten - ja tulos on tuossa sivussa. Hohhoijaa!

Juu, ei saanut kuvattua, uitua, eikä yhtään mitään muutakaan. Sade vaan jatkui, aika loppui kesken ja tietysti juuri kun kuljetus lähti pois rannalta niin aurinko tulee kuin piruuttaan pilven takaa ja taivas on täysin sininen. Siis voi taivahan talikynttilät! Voin kertoa suoraan, että tässä kohtaa rintaa pisti ja vilutti!

Seuraavaksi veneellä takaisin Praslinin saarelle, jossa mentiin oikein hienolla, ilmastoidulla bussikyydillä tuhatta ja sataa eteenpäin, ja käveltiin kuin teuraalle menevät härät jonossa. Nyt viimeistään alkoi rasittamaan tosissaan.


Okei, maailman hienoimmat rannat, aurinko paistaa ja mitä seuraavaksi tehdään? Mennään syömään retken hintaan kuuluva lounas jonnekin hienoon Britannia-hotelliin. Siis hohhoijaa! Olisi vaan voinut rannalla heittää jonkun tursaan tulille ja paistaa siinä?

Syömisen jälkeen tuli viimein onneksi jotain kiinnostavaa ja pysähdys maailmaperintökohteenakin olevassa Vallee de Mai-luonnonpuistossa, jossa kasvaa näitä maailman suurimpia (Coco de Mer) kookoksia. Hauskasti voi erottaa naisen ja miehen vartalonmuotoja näissä kookoksissa. Hinta on muuten sellaisen 200€, jos haluat viedä pienenä tuliaisena himaan tällaisen. Juu, hieno paikka ja maisemat suoraan kuin Indiana Jones elokuvasta.


Seuraavaksi kyyditys Anse Lazio rannalle, joka on kuuluisa kahdesta syystä: ensinnäkin se on todella hieno mesta ja toisekseen siellä on hyvä mahdollisuus tulla hain syömäksi.

Juu, Anse Laziossa kyttäilee nyt joku tappajahai, vai mikä saakelin salakka täällä oikein pyörii? Jos joku on lukenut lööppejä tarkkaan, niin saattaa muistaa juttuja karmeista haihyökkäyksistä - ja kyllä - tadaa - ne on tapahtuneet kaikki nimenomaan täällä. Törkein temppu oli kun tämä hain mulkero söi häämatkalla olleen hääparin sulhasen ja siinä tehtiin jo sellainen rikos ihmisyyttä vastaan, että suunnitelin nyt puuttua asiaan. Idea oli, että vetäisen taikinaongella tämän sharkin ylös, kalikalla daijuun, kookos suuhun ja pyörittelen sitten kepin nokassa kypsäksi rantanuotiolla - eli hai peijaiset. Siinä olisikin ollut ruokailu minun makuun.

No, ei tästä minun ideasta lopulta mitään tullut, mutta toivottavasti ainakin poislähtiessä silputaan katamaraanilla mokoma hai jauhelihaksi. Olisi ollut silleen ihan miellyttävää jos tähän retkeen olisi kuulunut vaikka yhdet juomat rannalla, mutta ei niin ei. Onneksi otettiin edes omat vedet mukaan. Ajoitus tähänkin rantaan oli varsin huono, koska eihän tähän kellonaikaan värit enää näytä oiken miltään. Megakilpikonnia oli sentään onneksi taas.

Kello 17 aikoihin lähdettiin rannalta takaisin satamaan ja tunnin keikkumisen jälkeen oltiin takaisin Mahessa. Satamasta kuljetus takaisin kämpille ja tämä oli todellista kauhua koko matka. Varmaan 120km/h lasissa äijä vetää teitä, joissa yksikin lipsahdus tietää menoa ja oltiin todellakin tuskanhiessä tämän kyydin jälkeen.

No se oli siinä se. Pienehkö pettymys kieltämättä tämä retki, mutta tehtiinpä nyt kuitenkin ja tuli nekin saaret nähtyä. Pahemminkin voisi asiat olla ja voisin olla vaikka suomessa. Opas oli kyllä ihan hyvä, mutta muuten ei oikein toiminut homma. Niin mielipuoliselta kuin kuulostaakin, niin tekemällä tämän retken itseasiassa säästää siihen verrattuna, että menisi ominpäin. Itse uskallan kuitenkin tässä nyt - vastoin kaikkien opaskirjojen neuvoja - suositella pysymistä Mahen puolella ja tutkimaan rauhassa siellä mestoja.

Ai paljonko päivän retki maksoi? No, 160€/lärvi. Revi siitä...

Welcome to paradise!

Aamulla heti kun silmänsä sai auki, niin huomasi kyllä välittömästi minkälaiseen paratiisiin ollaan oikein tultu, voi jukopliuta sentään!

Käytiin juttelemassa hetki omistajan kämpillä (huh mitkä maisemat terassilta) ja sen jälkeen käveltiin innoissamme mäki alas kohti rantaviivaa. Heti tässä alhaalla alkoi sellaiset rannat ettei voi edes uskoa todeksi! Siis huhhuijaa!!! Joka ikinen ranta on kuin suoraan postikortista.



Somalimerirosvoja selkeästi suurempi vaara on nämä maailman suurimmat kookokset, jotka voi painaa jopa 30 kiloa! Ei siis kannata kävellä suoraan puun alta, ellei välttämättä halua testata kumpi kestää: pää vai kookos? Paikallisten mukaan tuottaa onnea jos kookos putoaa päähän - mutta luulen kyllä, että ainut mitä se tuottaa on vaakakuljetus takaisin suomeen.


Käveltiin ensin tietä toiseen suuntaan (Etelään) ja sitten vielä pitkä matka toiseen suuntaan (Pohjoiseen), jossa oli viimein pieni kylä ja muutama kauppa, josta sai juomia ostettua. Hiukan samanlaisia fiiliksiä kuin Tonga tarjosi minun mielestä tämä tienoo kirkkoineen ja kouluineen. Todella kuuma päivä ja mieletön määrä tuli vuodatettua hikeä tuossa kävellessä.

Älyttömän isoja hämähäkkejä (ei ole myrkyllisiä) on näköjään joka puolella täällä ja hienosti ovat ottaneet sähkölinjatkin hyötykäyttöön. Aika ikävää olisi kuitenkin kävellä pimeässä naama edellä tuollaiseen verkkoon. Sen verran jouduttiin hämppyä häiritsemään, että otettiin yksi hetkeksi verkostaan kuvattavaksi - ja voin kertoa, että ihmiset jotka näki tämän piti meitä täysin mielipuolina. Toki palautin spiderin jälkeenpäin täysin vahingoittumattomana takaisin luontoon. Minulla ei silleen ole mitään hämähäkkiä vastaan, vaikka peloittavan näköinen mulkero onkin. Omassa rauhassaan se vetelee viidakossa verkkoa ja napsii kaikkia inhottavia bugseja saaliiksi - ja hyvä niin! Hämähäkki ei vie minun ruokia, eikä tule samoille apajille yleensä ollenkaan, joten rauha olkoon hänen kanssansa.

Käytiin syömässä todella kivassa rantaravintolassa (Kaz Creole), jonka edustalla oli jälleen niin hieno ranta, että ei tässä ole enää mitään järkeä. Pari pizzaa ja juomat maksoi about 23€, että ei silleen mitään halpaa - kuten ei ole mikään muukaan täällä. Mutta uskomattoman hyvä pizza ja ehkä yksi parhaista mitä olen ikinä syönyt! Pizzassa oli savustettua miekkakalaa, aurinkokuivattuja tomaattia, sipulia, paahdettua oliivia... Huikea!

Takaisinpäin kävellessä tuli tietysti trooppinen sadekuuro ja kasteli meidät aivan totaalisesti, mutta eipä paljon väliä koska muutenkin oli jo hiestä aivan märkä. Raikasti vaan kivasti. Viimeinen mäki meinasi vetää ns. hapoille, mutta selvittiin kuitenkin lopulta keuhkot pihalle puuskuttaen ylös kämpille vesipulloinemme (9 x 0,5l pulloja). Ihan hyvä lenkki, eikä edes yksikään dogi meitä matkalla ahdistellut. Great success!



Loppuilta menikin ihan juomia terassilla juodessa, maisemia ihalleissa ja hyttysiä huitoessa. Juu, jos ei Mauritiuksen Blue Bayllä ollut hyttysiä - niin täällä niitä on! Oikea paratiisin vitsaus. Pitää vissiin hakea muutama hämähäkki tänne huoneeseen niitä metsästämään.



Huomiselle varattiin muuten reissu Praslinin ja La Diguen saarelle, joten rankka - mutta varmasti upea päivä luvassa!