lauantai 7. tammikuuta 2012

Operaatio kämpän vaihto

Koska saatiin tämä Ti Pavillion Guest House ainoastaan neljäksi yöksi, niin aamulla ei auttanut muu kuin vetää kamat kasaan ja lähteä reput selässä kävelemään kohti Port Mathurinia. Harmi, sillä tykkäsin tästä paikasta, vaikka mieleltään totaalisen häiriintynyt kukko aluetta terrorisoikin. Aika helppo matka oli onneksi kävellä, eikä aurinkokaan vielä paahtanut ihan täysillä näin aamusta.


Näissä lopuissa Rodriguesin majoituksissa ei siis ollut mitään valinnanvaraa, vaan otettiin mitä saatiin - ja hyvin hankalaa oli sekin. Tämän päivän majoitus on nimeltään La Marmite Des Iles ja en tiedä saako tätä varattua muuten kuin tulemalla paikanpäälle? Opaskirja (vuodelta 2010) tai nettivarausmestat ei ainakaan tiedä tällaisen olemassaolosta yhtään mitään. Sijainti on hienosti suoraan rannalla, mutta mikään uimaranta tämä ei silti ole ja ympäristö bussiaseman takana on luvalla sanoen hiukan nuhjuinen.

Saatiin huone onneksi heti aamusta ja tämähän oli paljon hienompi sisältä kuin mitä ulkoa olisi luullut. Wau! Katto varsinkin miellyttää minun tropiikinnälkäistä silmää. Hintaan kuuluu myös illallinen ja aamiainen, joten nyt alan ymmärtää hiukan kalliimman tuntuista hintaa. Tämä kaasulla lämpiävä suihku on kyllä hyvin mysteerinen ja siinä ei tiedä pitäisikö pestä itsensä vai alkaa grillaamaan jotain kyljyksiä.

Okei, koska tässä oli kävelyn makuun oli päästy, niin heitettiin reput vaan sisään huoneeseen ja jatkettiin samantien kävelyä kohti Port Mathurin keskustaa.


Port Mathurin

(*seuraava pätkä luetaan Jorma Pulkkisen äänellä)

"Port Mathurin on huikea 24 tuntia neonvaloissa sykkivä metropoli, jonka yöelämä ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Paikallisessa diskoteekissa voit tanssia pikkutunn..." Häh???

Siis oikeasti tämä Port Mathurin on pienenpieni muutaman korttelin kyläpahanen, jossa lehtikään ei liikahda kello 16 jälkeen. Omalla tavallaan ihan idyllinen kyllä, eikä paha maailma ole onneksi tätä paikkaa vielä saavuttanut.

Näin lauantaisin on Port Mathurinissa kuitenkin markkinapäivä ja silloin on kaikenlaista pöhinää ja ihmisiä tulee ympäri saarta ison kaupungin tuulia haistelemaan. Haisteltiin itsekin tuulia hetkinen ja koska tuoksut oli varsin hyvät, niin ostettiin katugrillistä aivan uskomattoman hyvää lauantailounasta. Tämä grillaushomma täällä osataan kyllä kertakaikkiaan. Grillattu kananpala oli 0,50€/kpl ja makkara 0,80€. Hauskasti näitä samaisia makkaroita näkee monessa paikassa ulkona roikkumassa täällä Rodriguesilla.

Majoituksen hintaan kuuluva illlallinen oli kello 19 - ja nyt oli kyllä aivan loistavaa. Leipää munakoisolla, tamarindilla ja chilillä, mustekalasalaatti, ja lopuksi vielä hillittömän kokoinen ja hillittömän hyvä kanapasta. Alusta asti näki, että tässä mestassa on kokilla homma hallussa ja varmasti kaikki muukin ruoka olisi ihan yhtä hyvää. Luultavasti saaren paras ravintola - tai ainakin yksi parhaista. Ravintolan nimi on siis La Marmite Des Iles ja sijaitsee rannassa Port Mathurinin bussiaseman takana. Täydet pisteet.


Pimeän tultua täällä Rodriguesilla ei voi hirveästi muuta tehdä kuin ottaa iisisti, kirjoitella, kuunnella musiikkia, ottaa muutaman oluen - tai paukutella uudenvuoden pommeja. Juu, teille jotka suomessa soitatte poliisin, jos päivää ennen uuttavuotta joku poksauttaa raketin, tiedoksi, että täällä paukuttelu alkoi ennen joulua ja jatkuu hurjana edelleen. Öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti