Aarteenmetsästys

Legenda kertoo, että Tron d'Argent rannalle on piilotettu merirosvojen aarre, ja sitä lähdettiin tänään kultakolikkojen kiilto silmissä metsästämään. Ikävä kyllä tämä Tron d'Argent ei ole mikään drive-in ranta, vaan tosissaan joutuu riuhtomaan ja urheilemaan jos haluaa "kultaiselle" hiekalle saada perziinsä oikaistua. Toivottavasti nyt on ainakin kaiken vaivan arvoista!


Lähdettiin aamiaisen (kohtalainen) jälkeen kello 09 maissa kävelemään ja alkumatka oli melko iisiä, vaikka hyvin kuuma jo näin aikaisin aamusta olikin. Hienoja rantoja tuli useitakin vastaan, mutta ei jääty nyt niitä sen enempää ihastelemaan, koska Trou d'Argentin aarre odotti noutajaansa.



Kun oli jo useampi kilometri kävelty huomattiin, että ollaankin tehty oikein emämoka: oli kyllä uikkareita ja pyyhkeitä, mutta veden tarve oli todella pahasti alimitoitettu. Voihan mätä! Nyt oli pakko tehdä päätös, että käännytäänkö välittömästi takaisin vai vedetäänkö sitkeästi vettä säästellen reitti läpi - ja valittiin jälkimmäinen vaihtoehto. Sanon tässä kuitenkin nyt varoituksena, että tälle reitille kannattaa lähteä hyvin varustautuneena, nimittäin jos jotain käy, niin ei auta muu kuin multaa päälle. Mikään ambulanssi ei täältä pääse hakemaan, eikä puhelinverkkokaan edes toimi.

Jatkettiin siis apinan raivolla eteenpäin ja nyt joutui jo melkoisia kiipeilyjäkin harrastamaan, että pääsi jatkamaan eteenpäin. Hetken luultiin jo, että ollaan perillä kun saavuttiin upealle kultahiekkaiselle poukamalle, mutta ikävä kyllä tämä ei ollutkaan vielä oikea ranta. Hyvin hieno mesta silti.

Jatkettiin siis matkaa, kiipeiltiin apinana rinteillä ja vedettiin hirvittävässä kuumuudessa ties minkä ryteikköjen läpi, kunnes viimein siinsi edessä valtava kallion ympäröimä kultahiekkainen poukama. Tässä se viimein oli, Trou d'Argent - päästiin kuin päästiinkin perille! Pakko oli käydä välittömästi viilentämässä kehoa meressä, mutta aallot oli sen verran hurjat, ettei pystynyt kuin pari metriä rannasta veteen menemään ja samantien lensi takaisin rantaan.

Aloin pikkuhiljaa tutkimaan aluetta piraattien aarretta silmällä pitäen, mutta kuumuus ja vedenpuute teki hommasta melkein mahdotonta. Päässä vaan sumeni. Huomasin yllättäen kallion varjossa tumman hahmon juomassa pillillä kookosta ja ajattelin mennä kysymään olisiko hänellä kenties myydä jotain ylimääräistä juomista? Yllätys oli suuri kun varjosta astui tutunnäköinen mies tervehtien: "matkamies Hans otaksun? Tervetuloa - odotinkin jo sinua."



Sehän olin siis minä itse ja näin sitä kohdattiin täysin yllättäen keskellä Intian valtamerta, turkoosien aaltojen huuhdellessa hiekkaa ja aikaa jalkojen alta. Sain yllätykseltäni sanottua, että huomenna olisi lento kotiin, lähdetkö mukaan? - mutta kieltävä vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "Lähde sinä kotiin ihan rauhassa, minä en sinne pimeään ja kylmään tule - olen jo kotona! Tulit ilmeisesti tännekin löytääksesi jonkun aarteen ja et hyvä ihminen ymmärrä, että koko elämä on aarre. Älä stressaa turhista ja tunnusta omat rajasi - tee oikeat valinnat ja nauti elämästä. Helppoa! Ai niin, mutta kaikkein tärkein ohje elämässä meinasi vielä unohtua: muista uida delfiinien kanssa! Saat tässä nyt uuden tehtävän ja koordinaatit - onnea!"

Muista uida delsiinien kanssa??? No nyt rupesi jo keittämään tämän huru-ukon jorinat ja mikä mikä ihmeen Amazing Racen Phil Keoghan hän jumankeuta oikein luulee olevansa? Jätettiin hänet ylhäiseen yksinäisyyteen rannalle horisemaan ja lähdettiin kävelemään takaisinpäin. Ehkä hän on sitten aarteensa jo löytänyt? Yritin kuitenkin vielä ylhäältä tiputtaa kookoksen mokoman viisastelijan nuppiin, mutta juuri onnistui väistämään ja näytti keskisormea päälle - hieno mies.

Uudet koordinaatit on nyt kuitenkin saatu - mutta lähdenkö seuraamaan sitä tietä vai jatkanko omaani - jää nähtäväksi? Löytyykö koordinaattien osoittamasta paikasta jonkinlaisia suuria vastauksia elämään, taas uudet koordinaatit vai mitä ihmettä siellä oikein on? Ehkä selvitän sen tulevaisuudessa?

Takaisinpäin käveltiin aina vaan kovemmassa kuumuudessa Trou d'Argentin hävitessä pikku hiljaa horisonttiin. Vaikka suut oli kuivat kuin beduiinin sandaalit, tehtiin silti pieni uintipysäys vielä pienemmällä poukamalla, jonka jälkeen kävetiin yhtä mittaa pysähtymättä aina kämpille asti. Huhhuh! Täytyy sanoa, että olin aivan puhki ja en olisi edes ikinä lähtenyt kävelemään jos olisin tiennyt minkälainen urakka on edessä. Alunperin ajateltiin, että viimeinen päivä vaan huilataan, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään.

Kannattaako sitten nähdä kaikki vaiva ja patikoida perille Trou d'Argent rannalle? Minun mielestä ei välttämättä kannata, vaan tämä pienempi paratiiisi oli jopa hienompi ja uimiseenkin paremmin soveltuva mesta. Se riittäisi minulle. Mutta jos tykkäät patikoida ja kipuilla rinteillä, niin mikä jottei? Varaa kuitenkin paljon vettä mukaan!

Illallinen

Tänään oli majoituksen omistaja itse paikalla ja illallinen ihan eri tasoa kuin eilen. Yritystä siis oli, mutta silti joudun valitsemaan ruokakisan ylivoimaiseksi voittajaksi La Marmite Des Iles majoituksen, jossa kaikki oli ruokien asettelua myöten viimeisen päälle.

Majoituskisan voittajaksi tässä hintaluokassa taasen valitsen tämän La Belle Rodriguaisin, vaikka huoneet ei niin hienoja olekkaan. Ympäristö ja rannat on silti huippuluokkaa ja se ratkaisee pelin tämän hyväksi.

Kokonaisuudessaan valitsisin silti majoitukseksi Ti Pavillion Guest Housen, koska hinta on ylivoimaisen edullinen ja paikassa hauska tunnelma. Skootterien helppo saatavuus on myös todella iso etu.

Tämä homma alkaa olla nyt paketissa ja ilmakin näyttää huononevan, joten ihan hyvä aika häipyä. Huomenna luvassa hirvittävän pitkä matka takaisin kohti kotia.