Rodrigues --> Mauritius --> Helsinki --> Kotka

Jaahas, onnistuin yöllä potkimaan hyttysverkon niin, että toinen jalka oli koko yön ulkopuolella ja aivan kuin ompelukoneella olisi tikattu jalka täyteen reikää. Aaargh! Onpa verenhimoisia hyttysiä täällä.

Koko yön satoi vettä ja aamukin oli täysin harmaa, eli ei sinänsä harmittanut yhtään lähteä tänään pois. Ei täällä olisi enää pystynyt mitään tekemään ja sade jatkuu nyt ainakin pari viikkoa putkeen - että heipä hei vaan.

Paikan omistaja oli tilannut meille kello 7.30 kyydin lentokentälle, joten käytiin nopeasti heittämässä aamupalat huiviin ja äkkiä laukkuineen alas tielle sateeseen venaamaan. Eipä vaan mitään kyytiä kuulunut ja kellokin lähestyi jo uhkaavasti kahdeksaa. Yhdessä vaiheessa omistaja tuli skootterilla leivänhakureissulta ja sanoi, että siellä auto makaa tien sivussa ja rengas on mennyt, mutta ei hätää, kohta on uusi rengas alla.

Lopulta auto tulikin, mutta nyt oli jo sen verran kiire, että oli kaahattava melkoisella vauhdilla kohti kenttää ja voin sanoa, että näillä teillä juuri juodut aamuteet vatsassa oli aika ikävän tuntuista kyytiä. Kuljettaja yllätti meidät sanomalla, että hänellä on serkku suomessa ja siinä vaiheessa kun alkoi tulla tietoa Oulusta ja muualta, niin oli jopa pakko uskoa tämä homma. Aika hauska sattuma.

Ehdittiin onneksi ajoissa kentälle ja turvatarkastuksista läpi juuri kun koneeseen päästettiin sisään, eli lopulta varsin hyvä ajoitus. Lentosääkin oli onneksi tänään kohtalainen, vaikka sateista ja pelottavan harmaata olikin. Tämä oli nyt reissun kolmas laskeutuminen Mauritiuksen kentälle ja aina vaan yhtä heittelevää on loppulähestyminen tänne. Pienellä koneella oli tietysti vielä aivan erityiset tunnelmat, mutta ei mitään ongelmia kuitenkaan ja selvittiin ilman kalsarinvaihtoja.

Olin tehnyt mielestäni hyvän suunnitelman, että kirjataan iso laukku välittömästi kentällä koneeseen ja lähdetään sitten päiväksi vielä chillailemaan Blue Bayn rannalle, mutta eipä ollut British Airwaysin tiski tietenkään auki, eikä edes mitään säilytyspistettä mihin olisi laukut saanut jätettyä. Surkeaa!

Ei siis auttanut muu kuin mennä kaikkine laukkuineen taksilla rannalle, jossa käytiin vielä uimassa ja ottamassa viimeiset auringonsäteet ties kuin pitkään aikaan. Ilma ei Mauritiuksellakaan ollut tänään mikään huippu, mutta kyllä tässä vielä kivasti sai energiaa varastoitua. Tämä Blue Bayn yleinen ranta on varsin hyvä, mutta sanon nyt varoituksena, että täällä on hyvin aggressiivisia rantakauppiaita, vai mitä muualta tulleita narkkiksia ovatkaan? Yhdessä vaiheessa tuli joku helykauppias horisemaan ja vaikka kuinka kohteliaasti yritin kieltäytyä ostamasta, niin äijä vaan jatkaa ja jatkaa. Selvästi vielä katseli meidän laukkuja siihen malliin, että mitähän oikein voisi pölliä? Lopussa alkoi jo myyntipuheet kuulostamaan enemmänkin uhkaukselta ja alkoi minullakin verenpaineet nousemaan uhkaaviin mittoihin. Lopulta onneksi selvittiin eroon tästä idiootista, mutta hän lupasi tulla meitä huomenna vielä uudestaan "tapaamaan". Toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.

Käytiin vielä syömässä ravintolassa lähtijäisateriaksi semikohtuulliset miekkakalapastat ja sen jälkeen taksilla takaisin kentälle. Tämä oli nyt kuulkaas tässä. Edelleen sanon, että vaikka Mauritiuksen kenttä on kokonaisuudessaan aivan surkea, niin vessa on kyllä maailman hienoin. Toivottavasti uudelle kentälle tulee myös yhtä hieno vessa. 

No nyt tuli lentävä lähtö sanoi mummo turbulenssissa. 

About koko matka oli pelkkää rytinää ja heilumista ja nukkumisesta ei siis puhettakaan. Sain tässä valvoessa nyt kuitenkin idean uuteen kirjaan nimittäin: Matkamies Hansin tuhannen ja yhden yön tarinat: 101 asentoa, joissa turistiluokassa voi yrittää nukkua - ja takaan ettei yksikään niistä ei toimi! Lentokoneen penkki on oikea insinööritekniikan taidonnäyte ja jos jotenkin onnistut sellaisen asennon löytämään missä ei joku terävä osa paina selkään, niin sieltä laskeutuu joku robokäsi ja työntää metallikalikan kyljestä läpi. Aivan hirvittävää. 

Karmean kylmään Lontooseen laskeuduttiin kello 5.20 aamulla, jossa välittömästi vaihto bussiin ja puolinukuksissa kohti Heathrown lentokenttää. Matka-aika noin tunti. Tästä Heathrown kakkosterminaalista sanon sen verran, että todella hyvä ja kaikkea mahdollista on saatavilla. Ei tarvitse mitään tuliaisia hankkia kaupungilta, vaan tämähän on kuin olisi jossain ostoskeskuksessa. Ainut järjetön homma on, että lähtöportille menon jälkeen ei pääse enää vessaan ja siinähän sitten odottelet kupla otsassa jos kone on myöhässä!

Seuraava lento oli noin 3 tuntia Helsinkiin ja koneen kapteeni herätti hilpeyttä kuuluttamalla, että Helsingissä on tyypillinen talvisää, pilvet roikkuu puun latvassa ja räntää sataa taivaan täydeltä. Koneesta ulostullessa astuinkin suoraan lumisohjolätäkköön ja tervetuloa vaan takaisin! Tunnelma tässä kohtaa oli väsynyt, ärsyyntynyt ja ahdistunut. En siis todellakaan kuulu niihin ihmisiin, joiden mielestä on aina kiva palata reissulta kotiin. Vielä oli kaikenlisäksi yksi kirottu matka jäljellä ja bussilla kahden vaihdon ja yli kolmen tunnin matkan jälkeen oltiin viimein Kotkassa. Siis aivan käsittämättömän pitkä päivä ja nyt en halua istua ainakaan viikkoon. Tultiin siis 2 tuntia Rodriguesilta Mauritiukselle, 13 tuntia Mauritiukselta Lontooseen, 1 tunti, Gatwickiltä Heathrowlle, 3 tuntia Lontoosta Helsinkiin ja vielä 3 perhanan tuntia Helsingistä Kotkaan. Siis tuhannen tulimmaiset persposket sentään! 

Nyt on sellainen juttu, että sauna päälle ja huomenaamulla töihin - näin se menee. Kaikenkaikkiaan todella onnistunut reissu, eikä lopulta mitään isoja vastoinkäymisiä sattunut vastaan. Ei edes yhden yhtä vatsavaivaa koko puolentoista kuukauden reissulla, vaikka kaikenmaailman lepakoita syötiin. Tämä oli nyt kunnollinen loma ja toivottavasti antaa virtaa selvitä suomen hirvittävästä talvesta läpi.

Nyt vedän elimistön taas virransäästötilalle ja katsotaan milloin käynnistellään koneet uudestaan? Seuraavasta reissusta ei tiedä Erkkikään, mutta eihän tässä montaa kuukautta ole kun kirsikat taas kukkii ...nähdään siellä!

Kiitoksia seurasta ja palataan asiaan jälleen kun joku kirjoituksen arvoinen reissu tulee eteen.

Aloha!

Aarteenmetsästys

Legenda kertoo, että Tron d'Argent rannalle on piilotettu merirosvojen aarre, ja sitä lähdettiin tänään kultakolikkojen kiilto silmissä metsästämään. Ikävä kyllä tämä Tron d'Argent ei ole mikään drive-in ranta, vaan tosissaan joutuu riuhtomaan ja urheilemaan jos haluaa "kultaiselle" hiekalle saada perziinsä oikaistua. Toivottavasti nyt on ainakin kaiken vaivan arvoista!


Lähdettiin aamiaisen (kohtalainen) jälkeen kello 09 maissa kävelemään ja alkumatka oli melko iisiä, vaikka hyvin kuuma jo näin aikaisin aamusta olikin. Hienoja rantoja tuli useitakin vastaan, mutta ei jääty nyt niitä sen enempää ihastelemaan, koska Trou d'Argentin aarre odotti noutajaansa.



Kun oli jo useampi kilometri kävelty huomattiin, että ollaankin tehty oikein emämoka: oli kyllä uikkareita ja pyyhkeitä, mutta veden tarve oli todella pahasti alimitoitettu. Voihan mätä! Nyt oli pakko tehdä päätös, että käännytäänkö välittömästi takaisin vai vedetäänkö sitkeästi vettä säästellen reitti läpi - ja valittiin jälkimmäinen vaihtoehto. Sanon tässä kuitenkin nyt varoituksena, että tälle reitille kannattaa lähteä hyvin varustautuneena, nimittäin jos jotain käy, niin ei auta muu kuin multaa päälle. Mikään ambulanssi ei täältä pääse hakemaan, eikä puhelinverkkokaan edes toimi.

Jatkettiin siis apinan raivolla eteenpäin ja nyt joutui jo melkoisia kiipeilyjäkin harrastamaan, että pääsi jatkamaan eteenpäin. Hetken luultiin jo, että ollaan perillä kun saavuttiin upealle kultahiekkaiselle poukamalle, mutta ikävä kyllä tämä ei ollutkaan vielä oikea ranta. Hyvin hieno mesta silti.

Jatkettiin siis matkaa, kiipeiltiin apinana rinteillä ja vedettiin hirvittävässä kuumuudessa ties minkä ryteikköjen läpi, kunnes viimein siinsi edessä valtava kallion ympäröimä kultahiekkainen poukama. Tässä se viimein oli, Trou d'Argent - päästiin kuin päästiinkin perille! Pakko oli käydä välittömästi viilentämässä kehoa meressä, mutta aallot oli sen verran hurjat, ettei pystynyt kuin pari metriä rannasta veteen menemään ja samantien lensi takaisin rantaan.

Aloin pikkuhiljaa tutkimaan aluetta piraattien aarretta silmällä pitäen, mutta kuumuus ja vedenpuute teki hommasta melkein mahdotonta. Päässä vaan sumeni. Huomasin yllättäen kallion varjossa tumman hahmon juomassa pillillä kookosta ja ajattelin mennä kysymään olisiko hänellä kenties myydä jotain ylimääräistä juomista? Yllätys oli suuri kun varjosta astui tutunnäköinen mies tervehtien: "matkamies Hans otaksun? Tervetuloa - odotinkin jo sinua."



Sehän olin siis minä itse ja näin sitä kohdattiin täysin yllättäen keskellä Intian valtamerta, turkoosien aaltojen huuhdellessa hiekkaa ja aikaa jalkojen alta. Sain yllätykseltäni sanottua, että huomenna olisi lento kotiin, lähdetkö mukaan? - mutta kieltävä vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: "Lähde sinä kotiin ihan rauhassa, minä en sinne pimeään ja kylmään tule - olen jo kotona! Tulit ilmeisesti tännekin löytääksesi jonkun aarteen ja et hyvä ihminen ymmärrä, että koko elämä on aarre. Älä stressaa turhista ja tunnusta omat rajasi - tee oikeat valinnat ja nauti elämästä. Helppoa! Ai niin, mutta kaikkein tärkein ohje elämässä meinasi vielä unohtua: muista uida delfiinien kanssa! Saat tässä nyt uuden tehtävän ja koordinaatit - onnea!"

Muista uida delsiinien kanssa??? No nyt rupesi jo keittämään tämän huru-ukon jorinat ja mikä mikä ihmeen Amazing Racen Phil Keoghan hän jumankeuta oikein luulee olevansa? Jätettiin hänet ylhäiseen yksinäisyyteen rannalle horisemaan ja lähdettiin kävelemään takaisinpäin. Ehkä hän on sitten aarteensa jo löytänyt? Yritin kuitenkin vielä ylhäältä tiputtaa kookoksen mokoman viisastelijan nuppiin, mutta juuri onnistui väistämään ja näytti keskisormea päälle - hieno mies.

Uudet koordinaatit on nyt kuitenkin saatu - mutta lähdenkö seuraamaan sitä tietä vai jatkanko omaani - jää nähtäväksi? Löytyykö koordinaattien osoittamasta paikasta jonkinlaisia suuria vastauksia elämään, taas uudet koordinaatit vai mitä ihmettä siellä oikein on? Ehkä selvitän sen tulevaisuudessa?

Takaisinpäin käveltiin aina vaan kovemmassa kuumuudessa Trou d'Argentin hävitessä pikku hiljaa horisonttiin. Vaikka suut oli kuivat kuin beduiinin sandaalit, tehtiin silti pieni uintipysäys vielä pienemmällä poukamalla, jonka jälkeen kävetiin yhtä mittaa pysähtymättä aina kämpille asti. Huhhuh! Täytyy sanoa, että olin aivan puhki ja en olisi edes ikinä lähtenyt kävelemään jos olisin tiennyt minkälainen urakka on edessä. Alunperin ajateltiin, että viimeinen päivä vaan huilataan, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään.

Kannattaako sitten nähdä kaikki vaiva ja patikoida perille Trou d'Argent rannalle? Minun mielestä ei välttämättä kannata, vaan tämä pienempi paratiiisi oli jopa hienompi ja uimiseenkin paremmin soveltuva mesta. Se riittäisi minulle. Mutta jos tykkäät patikoida ja kipuilla rinteillä, niin mikä jottei? Varaa kuitenkin paljon vettä mukaan!

Illallinen

Tänään oli majoituksen omistaja itse paikalla ja illallinen ihan eri tasoa kuin eilen. Yritystä siis oli, mutta silti joudun valitsemaan ruokakisan ylivoimaiseksi voittajaksi La Marmite Des Iles majoituksen, jossa kaikki oli ruokien asettelua myöten viimeisen päälle.

Majoituskisan voittajaksi tässä hintaluokassa taasen valitsen tämän La Belle Rodriguaisin, vaikka huoneet ei niin hienoja olekkaan. Ympäristö ja rannat on silti huippuluokkaa ja se ratkaisee pelin tämän hyväksi.

Kokonaisuudessaan valitsisin silti majoitukseksi Ti Pavillion Guest Housen, koska hinta on ylivoimaisen edullinen ja paikassa hauska tunnelma. Skootterien helppo saatavuus on myös todella iso etu.

Tämä homma alkaa olla nyt paketissa ja ilmakin näyttää huononevan, joten ihan hyvä aika häipyä. Huomenna luvassa hirvittävän pitkä matka takaisin kohti kotia.

Viivästys lopetuksessa

Ollaan kyllä "onnellisesti" jo palattu kotiin, mutta paluu on ollut niin katastrofaalinen, että en ole saanut loppua vielä aikaiseksi. Elimistö on aivan sekaisin ja hukkasin kaupan päälle puhelimenkin missä kaikki tekstit oli, joten hohhoijaa! Mutta eiköhän tämä tästä taas pian lähde kulkemaan...

La Belle Rodriguaise

Aamupala jatkoi siitä mihin illallinen jäi - kaikki loistavaa!

Oli tuoreita hedelmiä, uunituoretta leipää, munakasta, hunajaa, hilloja ja ties mitä. Aamiaisvaraslintukin toki haistaa hyvät mestat ja oli heti kytiksellä, mutta näihin herkkuihin en todellakaan päästänyt sitä iskemään ahnaita kynsiään. Haluaisin ehdottomasti himaan muovisen tai täytetyn mainalinnun, jonka voisin sitten laittaa ruokapöydän päähän kyttäämään kun syön aamupalaa - ja olisi samalla vähän aamujumppaakin kun huitoisi sitä pois varastelemasta ruokia. Hus, hus, et vie minun muroja! Luultavasti saisi samalla myös paperit lopulliseen oravanpyörästä irrottautumiseen.

Mutta hyvä oli siis tämä La Marmite Des Iles majoitus/ravintola ja jos paljon ylimääräistä fyrkkaa löytyy, niin tänne vaan sitä polttamaan. Minulla ei löydy, joten nyt vaihdetaan paikkaa - toiseen vähintään yhtä kalliiseen mestaan.

Saatiin jotenkin ihmeen kaupalla parin tunnin säätämisen jälkeen vielä kuljetuskin järjestymään ja ei kun hanaa ja neliveto laulamaan. Melkoinen offroad spesialisti täytyy nimittäin olla, että viitsii edes lähteä yrittämään meidän seuraavaan paikkaan, mutta päästiin kuin päästiinkin perille ja huonekin löytyi - joten viimeiset päivät Rodriguesilla ja ikävä kyllä koko reissulla voi nyt virallisesti alkaa.

Seuraavan kahden päivän majoitus on siis La Belle Rodriguaise ja sijaitsee niin hevon kuusessa, että sinne kun menet, niin siellä myös pysyt - mitään ei ole lähimaillakaan. Edes paikallisella sim-kortilla ei löydy minkäänlaisen puhelinverkon pihaustakaan ja ainut verkko on rikkinäinen kalaverkko tossa rannalla. Ihmismielellä ei voi käsittää miten tämä mesta on tänne rakennettu ja miten rakennustarvikkeet on saatu perille? Helikopteri ehkä?

Paikka on kuitenkin hyvin tyylikäs, edessä hohtaa sininen laguuni, rannat tässä edustalla on todella hienot, pieni uima-allas löytyy ja omistaja on saaren tunnettu keittiömestari - siinä lähtökohdat. Hinta taasen on melko kova - ja siinä loppukohdat monelle.

Juu, omistaja on hyvin miellyttävä herrasmies, mutta koska hinta on melko kova, niin tässä ei ikävä kyllä mitään mukavuuspisteitä jaeta ja arvostelu vedetään tiukalla linjalla. Tiedän hyvin tarkkaan minkälaista majoitusta milläkin summalla maailmalla saa, joten ihan turha heitellä mitään mainospuheita minulle - nyt katsotaan. 

Eilinen majoitus oli sisältä hienompi kuin ympäristöltään ja tässä taas on aivan toisinpäin - sisältä huoneet ei ole kovin kummoisia ja jotain trooppisuutta kaipaisi ehdottomasti lisää. Ympäristö taasen on oikein miellyttävä kukkineen ja hyvin hoidettuine puutarhoineen. Kelpaisi varmasti Kanervallekin. Verenhimoisia hyttysiä on ikävä kyllä illalla todella paljon.

Okei, mitä ensimmäiseen illalliseen tulee, niin vähän yllättäen joudun nyt toteamaan, että todella heikko esitys. Itse mestari ei tänään ollut paikalla ja sen kyllä huomasi. Tässä oli vähän kaikki hakusessa ja eiliseen tätä ei voi edes vertailla - niin suuri oli tasoero. Toivottavasti huomenna on parempi...


Tänään ei sitten oikeastaan muuta ehtinytkään tehdä kuin siirtyä tänne, käydä lehmien kanssa rannalla ja tehdä hiukan vaatehuoltoa - sinne meni se päivä. Ei paljon jää jälkipolville kerrottavaa.

Huomenna taas jotain muuta...

Operaatio kämpän vaihto

Koska saatiin tämä Ti Pavillion Guest House ainoastaan neljäksi yöksi, niin aamulla ei auttanut muu kuin vetää kamat kasaan ja lähteä reput selässä kävelemään kohti Port Mathurinia. Harmi, sillä tykkäsin tästä paikasta, vaikka mieleltään totaalisen häiriintynyt kukko aluetta terrorisoikin. Aika helppo matka oli onneksi kävellä, eikä aurinkokaan vielä paahtanut ihan täysillä näin aamusta.


Näissä lopuissa Rodriguesin majoituksissa ei siis ollut mitään valinnanvaraa, vaan otettiin mitä saatiin - ja hyvin hankalaa oli sekin. Tämän päivän majoitus on nimeltään La Marmite Des Iles ja en tiedä saako tätä varattua muuten kuin tulemalla paikanpäälle? Opaskirja (vuodelta 2010) tai nettivarausmestat ei ainakaan tiedä tällaisen olemassaolosta yhtään mitään. Sijainti on hienosti suoraan rannalla, mutta mikään uimaranta tämä ei silti ole ja ympäristö bussiaseman takana on luvalla sanoen hiukan nuhjuinen.

Saatiin huone onneksi heti aamusta ja tämähän oli paljon hienompi sisältä kuin mitä ulkoa olisi luullut. Wau! Katto varsinkin miellyttää minun tropiikinnälkäistä silmää. Hintaan kuuluu myös illallinen ja aamiainen, joten nyt alan ymmärtää hiukan kalliimman tuntuista hintaa. Tämä kaasulla lämpiävä suihku on kyllä hyvin mysteerinen ja siinä ei tiedä pitäisikö pestä itsensä vai alkaa grillaamaan jotain kyljyksiä.

Okei, koska tässä oli kävelyn makuun oli päästy, niin heitettiin reput vaan sisään huoneeseen ja jatkettiin samantien kävelyä kohti Port Mathurin keskustaa.


Port Mathurin

(*seuraava pätkä luetaan Jorma Pulkkisen äänellä)

"Port Mathurin on huikea 24 tuntia neonvaloissa sykkivä metropoli, jonka yöelämä ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Paikallisessa diskoteekissa voit tanssia pikkutunn..." Häh???

Siis oikeasti tämä Port Mathurin on pienenpieni muutaman korttelin kyläpahanen, jossa lehtikään ei liikahda kello 16 jälkeen. Omalla tavallaan ihan idyllinen kyllä, eikä paha maailma ole onneksi tätä paikkaa vielä saavuttanut.

Näin lauantaisin on Port Mathurinissa kuitenkin markkinapäivä ja silloin on kaikenlaista pöhinää ja ihmisiä tulee ympäri saarta ison kaupungin tuulia haistelemaan. Haisteltiin itsekin tuulia hetkinen ja koska tuoksut oli varsin hyvät, niin ostettiin katugrillistä aivan uskomattoman hyvää lauantailounasta. Tämä grillaushomma täällä osataan kyllä kertakaikkiaan. Grillattu kananpala oli 0,50€/kpl ja makkara 0,80€. Hauskasti näitä samaisia makkaroita näkee monessa paikassa ulkona roikkumassa täällä Rodriguesilla.

Majoituksen hintaan kuuluva illlallinen oli kello 19 - ja nyt oli kyllä aivan loistavaa. Leipää munakoisolla, tamarindilla ja chilillä, mustekalasalaatti, ja lopuksi vielä hillittömän kokoinen ja hillittömän hyvä kanapasta. Alusta asti näki, että tässä mestassa on kokilla homma hallussa ja varmasti kaikki muukin ruoka olisi ihan yhtä hyvää. Luultavasti saaren paras ravintola - tai ainakin yksi parhaista. Ravintolan nimi on siis La Marmite Des Iles ja sijaitsee rannassa Port Mathurinin bussiaseman takana. Täydet pisteet.

Pimeän tultua täällä Rodriguesilla ei voi hirveästi muuta tehdä kuin ottaa iisisti, kirjoitella, kuunnella musiikkia, ottaa muutaman oluen - tai paukutella uudenvuoden pommeja. Juu, teille jotka suomessa soitatte poliisin, jos päivää ennen uuttavuotta joku poksauttaa raketin, tiedoksi, että täällä paukuttelu alkoi ennen joulua ja jatkuu hurjana edelleen. Öitä!

Konnankoukkuja kahdelle

Muutaman kerran satoi yöllä niin kovaa, että meinasi katto tulla niskaan ja epäiltiin jo hetkinen että Benilde on nyt saapunut kylään. Aamulla kuitenkin aurinko taas paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä huolen häivää maan päällä. Hyvä, hyvä, sanoi mummo kun ...ääh ei jaksa.

Loppiaisperjantai aloitettiin hyvin juhlallisesti vetämällä muutama kookoskeksi aamupalaksi ja skootteroimalla sen jälkeen alas saaren etelärannikolle Port Sud Estiin.

Kumma kyllä opaskirja ei kerro tästä paikasta yhtään mitään, vaikka tämä on selkeästi saaren hienoin ajoreitti ja alhaalla on saaren hienoimpia rantoja. Ihme touhua. Sinisen laguunin hohtaessa edessä silmänkantamattomiin maisemat oli vähintäänkin henkeäsalpaavat! Välillä tuntuu, että opaskirjojen tekijät ei ole edes ikinä käyneet näissä paikoissa oikeasti. Minä kerron kuitenkin tässä ja nyt, että tuolta suunnalta löytyy makiaa mahan täydeltä.

Suosittelen myös ottamaan makiaa ja picnic eväät mukaan - on nimittäin varsin mainio picnic paikka. Suositeltavaa olisi myös viedä rojunsa takaisin, eikä vaan heitellä kamat pitkin ja poikin. Aivan hirveästi oli nimittäin muoviroskaa ympäriinsä.

Seuraavaksi kruisailtiin mäki takaisin ylös ja lasketeltiin kohti länttä ja lentokentää - suuntana Francois Leguat suojelualue. Koska nälkä alkoi kuitenkin olla jo huomattava, niin vedettiin vielä ennen opastetun kierroksen alkua paikan ravintolassa jotkut rodriguen style chickenit huiviin (6,70€) ja paikallista sitruunamehua päälle. Aika raakaa peliä oli syödä kanaa elävän kanan pyöriessä jaloissa ja tuijottaessa syyttävillä silmillään, mutta ihan kohtuuhyvä annos oli silti.

Opastettu kierros kesti pari tuntia ja konnia oli kuin Kakolassa konsanaan. Vanhin kilpikonna oli 95-vuotias, aivan julmetullisen kokoinen ja painoi reilusti yli 200 kiloa. Tämä oli ihan kiva kierros, koska konnien sekaan pääsi itse pyörimään, eikä vaan katselemaan jostain aidan takaa. Käytiin myös isossa tippukiviluolassa, mutta nämä luolakierrokset on minun mielestä suoraan sanottuna aina hiukan hohhoijaa osastoa. Kokonaisuudessaan kuitenkin kannattava reissu.

Takaisin ajettiin rantatietä ja nyt alkaa olla melko hyvin kaikki tiet täälläkin ajeltu läpi. Käytiin tankkaamassa vielä tankki täyteen ja nämä ajelut oli nyt ikävä kyllä tässä. Todella kivaa oli ja tätä suzukia tulee vielä ikävä kun 50cc kymcolla puksuttelen himassa turpa jäässä menemään.

Tässä meidän läheisessä rantapuistossa olikin tänään oikein kunnon bissettely ja rommittelu iltamat ja muutama Phoenix piti itsekin nautiskella illan ratoksi.

Huomenna vaihdetaan kämppää...

Ile Aux Cocos

Tämänpäiväinen saariretki starttasi ihan semikohtuulliseen aikaan kello 08 - mutta toki kukko oli herättänyt minut ihanalla aamuserenadillaan jo paljon aikaisemmin. Aika harvasta äänestä yleensä häiriinnyn, mutta tässä kukon"laulussa" on vaan jotain tosi rasittavaa. Milloinkohan nämä kukot muuten nukkuu? Menen nimittäin huutamaan sen korvaan täysillä silloin kun se yrittää nukkua!

No joo. Mielessäni olin jo toivonut retkikuljetusta oikein perinteiseen tyyliin pickupin lavalla, mutta ihan kunnollinen minibussi ikävä kyllä oli millä mentiin venerantaan. Osallistujamäärä oli onneksi tänään varsin kohtuullinen, about 10 henkeä.

Melko pienellä ja matalalla veneellä lähdettiin hiljakseen puksuttelemaan kohti Ile Aux Cocos-saarta ja yli tunti menikin matkaan. Veden kirkkaus ei alkumatkasta ollut mikään ihmeellinen, mutta lähestyttäessä saaria alkoi näyttämään sille miltä trooppisessa paratiisissa kuuluukin. Tunnelmat nousi välittömästi ihan eri tasoille.

Omituista sinänsä, että Ile Aux Cocosilla ei juurikaan palmuja kasvanut, mutta kuultiinkin pian, että nimi tarkoittaa jotain linnun munaa eikä kookosta. Mitä? Häh?  Saarella pesii nimittäin valtavasti lintuja ja nämä agressiiviset siipiveikot meinasikin näyttää meille välittömästi närhen cocot.

Saatiin kattava, lintuinformatiivinen saarikierros, mutta tämähän oli ihan täyttä hitchcock-kamaa, koska linnut teki mielettömiä syöksyjä ja yritti hyökkäillä ihmisten kimppuun. Muutaman kerran sai maastoutua ihan tosissaan ettei joku angry bird ollut nokkimassa silmiä päästä. Valkoinen lintu mikä on kuvassa oli kylläkin hyvin rauhallista ja mukavaa lajiketta.

Seuraavaksi oli vuorossa retkilounas joka olikin yllättävän hyvä - yksi parhaita koko reissulla! Paikalliset äijät olivat safkat väsänneet ja näin se paras ruoka tutkitusti tulee - eikä missään hotellin buffetissa. Lounaaseen kuului: kalaa, peruna-linnunmuna yhdistelmää, jotain hyvää kastiketta, patonkia, vihreää papaijaa, olutta, viiniä, omatekoista pähkinämakeista... Kyllä, kyllä.

Ruoan jälkeen oli pari tuntia vapaata uintia ja chiluttelua, jonka jälkeen siirryttin toisen saaren läheisyyteen hiukan kahlailemaan huikeassa laguunissa. Tässä kohtaa oli siis hyvin matalaa, mutta yhdessä kohdassa upea, sininen uima-allas. Aivan mielettömän hieno mesta ja tässä olisin viihtynyt mielellään koko päivän - tai vaikka koko viikon!

Takaisin venerannassa oltiin kello 15 aikoihin, josta kuljetus takaisin kohti majoituksia. Kiva retki ja tässä oli nyt hinta/laatusuhde (25€) mielestäni hyvinkin kohdallaan.

Koska muutama ihminen vietiin Port Mathurinin keskustaan, niin päätettiin hypätä samalla kyydistä ja käydä kyselemässä vielä hiukan majoituksia. Mentiin sisään johonkin matkatoimistoon joka mainosti varaavansa kaikki retket ja majoitukset, mutta eihän siitä mitään tullut. Reteästi nainen aloitti kyllä, että haluatteko huoneen ilmastoinnilla vai ilman, mutta yhden puhelun jälkeen hymy hyytyi ja alkoi sama laulu: ei ole nyt oikein mitään tarjolla. Aaargh!  En usko, että yhdellä puhelulla mitään selviää, mutta näin oli taas uskottava.

Lähdettiin iso tatti otsalla kävelemään noin parin kilometrin matkaa takaisin kämpille, pysähtyen yhdessä kohtaa missä nähtiin rannassa joku etäisesti majoitukselta näyttävä rakennus. Sanoin Katjalle, että minä en jaksa enää edes vaivautua tulemaan sisälle vaan lähden sillä aikaa katsomaan rannasta yöpaikkaa - mutta uutiset olikin yllättäen hyviä: huone on vapaana! Pistettiin varaus välittömästi sisään ja maksettiin koko summa samalla pois. Se oli siinä.

Tämähän kevensi olotilaa kummasti ja loppukävely meni kuin siivillä. Kämpille päästyä otettiin samantien skootteri alle ja lähdettiin etsimään bensa-asemaa - joka olikin toinen mahdottomuus. Ajeltiin keskustassa ja aina lentokentälle asti, mutta ei yhtään mitään. Näin jonkun äijän kyllä tienvarressa istumassa kottikärryt täynnä kanistereita, ja ehkä häneltä olisi saanut gasoliinoa? En tiedä? Bensamittari näytti jo aivan tyhjää kun lasketeltiin neljän kilometrin mäki takaisin alas Port Mathuriniin, jossa viimein älyttiin, että sataman lähellähän se bensa-asema tietysti täytyy olla - ja olikin. Äly hoi... Bensa maksoi about 1,20€/litra.

Tänään haettiin safkat eri ravintolasta ja tämä olikin kiva, koska ruoan sai boksiin ja mukaan rannalle. Siellähän sitä olikin oikein mukavaa syödä ja katsella samalla auringonlaskua. Rannalla oli kaksi ihmistä istumassa reppujen kanssa ja hiukan tuli mieleen, että onkohan heillä kenties majoitusongelmia myös?

Meillä pitäisi olla kuitenkin nyt homma hallussa ja tästä on hyvä jatkaa uuteen päivään - ja aurinko senkun paistaa. Ei paha!